برای ثبت درخواست به انتهای صفحه مراجعه کنید.

Muuri

Pelon valtakunta

Description:... Kaukainen maailma, kaksi kansaa, jakautunut historia ja yksi nainen kaiken keskellä. Lähde mukaan matkalle, joka vie sinut epätoivon kuilusta kaukaiseen päämäärään. Elämä muuttuu, vanha unohtuu ja lopulta jatkat entistä vahvempana. Kohtaa kulttuurin monet piirteet ja tehtyjen valintojen tuomat vaarat. Matka vie läpi pelon ja valheen muodostaman verkon. Historia ja maailmankatsomus saavat uuden muodon, kun salaisuudet pikkuhiljaa paljastuvat. Voiko yksi nainen muuttaa tulevaisuuden? "Putoamisen vauhti repi tunikaa ja pitkiä mustia hiuksia. Meri lähestyi kuvottavaa vauhtia. Sen vaahtopäiset aallot murtuivat pystysuoraan kallioon ja vetäytyivät sitten ulapalle keräämään uutta voimaa. Nainen sulki silmänsä, tuska, pelko ja häpeä olivat poissa, oli vain väistämättömän odotus ja se tuntui hyvältä." "Megan tarttui selässä roikkuvan miekan kahvaan ja kiskaisi aseen esiin. Liikkeen kertaakaan pysähtymättä hän iski kämmenpohjansa miehen leukaan ja heilautti miekan terän kohti sivulla vaaninutta naista." "Vihreisiin viittoihin ja valkoisiin lannevaatteisiin verhoutuneet hahmot seisoivat torilla. Redar katsoi naista vierellään ja näki avoimen kauhun tämän silmissä. Megan vapisi kauttaaltaan ja hikikarpalot valuivat pitkin kalpeita kasvoja." Kirjaan liittyvää lisämateriaalia ja tietoa kirjailijasta www.JanneKellari.com Seuraa kirjailijaa www.facebook.com/JanneKellari/

Show description

* ایمیل (آدرس Email را با دقت وارد کنید)
لینک پیگیری درخواست ایمیل می شود.
شماره تماس (ارسال لینک پیگیری از طریق SMS)
نمونه: 09123456789

در صورت نیاز توضیحات تکمیلی درخواست خود را وارد کنید

* تصویر امنیتی
 

به شما اطمینان می دهیم در کمتر از 8 ساعت به درخواست شما پاسخ خواهیم داد.

* نتیجه بررسی از طریق ایمیل ارسال خواهد شد

ضمانت بازگشت وجه بدون شرط
اعتماد سازی
انتقال وجه کارت به کارت
X

پرداخت وجه کارت به کارت

شماره کارت : 6104337650971516
شماره حساب : 8228146163
شناسه شبا (انتقال پایا) : IR410120020000008228146163
بانک ملت به نام مهدی تاج دینی

پس از پرداخت به صورت کارت به کارت، 4 رقم آخر شماره کارت خود را برای ما ارسال کنید.
X